Kokemuksia lasik-leikkauksesta

Kävin keväällä 2005 silmän taittovirheleikkauksessa. Tekniikkana käytettiin lasik-menetelmää. Olin pitkään epäilevällä kannalla leikkauksen suhteen, ja ennen operaatiota halusin luonnollisesti paljon tietoa ja muiden kokemuksia leikkauksesta. Yllätyksekseni en kuitenkaan löytänyt montaakaan tarinaa, jossa oltaisiin kuvailtu lasik-leikkaus potilaan näkökulmasta.

Tälle sivulle olen kirjannut kronologisesti kokemuksiani leikkauksesta ja sen seurauksista.

Taustaa

Sain ensimmäiset silmälasini, kun olin viidennellä luokalla. Inhosin niitä. Tuohon aikaan ei silmän taittovirheen korjausleikkauksesta osattu kuin uneksia. Muistan kuitenkin mielessäni vannoneen, että sitten kun tuo tekniikka on keksitty, minä korjautan silmäni.

Taittovirheeni ei vielä lapsena ollut kovin suuri ja pärjäsinkin pitkään ilman silmälasien jatkuvaa käyttöä. Mutta iän karttuessa myös silmän miinukset kasvoivat. Noin 25-vuotiaana näön heikkeneminen pysähtyi, jääden arvoon -4,25. Piilolinssejä olin käyttänyt jo muutaman vuoden, mutta jatkuva peseminen ja desinfiointi alkoi tympimään. Oli aika tarkastaa taittovirhekirurgian nykytila.

Sairaalan ja tekniikan valinta

Silmän taittovirhe voidaan korjata kirurgisesti parilla eri tavalla. Silmään voidaan tehdä laserilla fyysinen muutos, jolloin silmän taittovoima paranee. Hyvin suurissa taittovirheissä silmän sisään voidaan laitta pieni linssi, joka korjaa näön. Koska taittovirheeni ei ollut kuin -4,25, päädyin valitsemaan laserleikkauksen.

Laserleikkaustapoja on myös muutamia, mutta keskityn tässä minuun käytettyyn tekniikaan - lasik. Koska en ole silmäkirurgian ammattilainen, en lähden yrittämään yksityiskohtaista kuvausta leikkauksesta. Sivun lopussa on linkkejä sivustoihin, josta voit saada tarkempaa tietoa silmästä ja laser-leikkauksen yksityiskohdista.

Lyhyesti sanottuna lasik-leikkauksessa silmän pintaan tehdään ensin mikrohöylällä läppä, joka käännetään sivuun. Avautuneeseen aukkoon suunnataan laser-säteitä, jotka avaavat molekyylien välisiä sidoksia ja haihduttavat sarveiskalvon kudoksia. Tämän jälkeen läppä käännetään takaisin ja silmän osmoottinen paine "liimaa" läpän kiinni. Jäljelle jäänyt haava paranee muiden haavojen tapaan omaa tahtiaan.

Tuttavapiirissäni on kaksi laserleikkauksen kokenutta henkilöä. Toinen heistä oli käynyt Tampereella Kirurgipalvelun leikkauksessa, ja toinen puolestaan Medilaserissa - sekin Tampereella. Molemmat olivat tyytyväisiä kokemuksiinsa, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan Kirurgipalvelun ja kirurgiksi Juhani Pietilän. Kirurgipalvelu kuuluu nykyään Mehiläinen-konserniin, Juhani Pietilä on kuitenkin edelleen kirurgina. Pietilä on Suomen arvostetuimpia ja kokeneimpia lääkäreitä taittovirhekirurgian saralla, joten saatoin luottaa häneen. Keräsin säästöni kasaan ja marssin varaamaan ajan leikkaukseen. Ennen leikkausta ei saisi käyttää kovia piilolinssejä kolmeen viikkoon eikä pehmeitä linssejä yhteen viikkoon. Minulla oli aikaa varattaessa piilolinssit käytössä, joten leikkausaika saatiin varattua parin viikon päähän torstaille 7.4.2005.

Leikkauspäivä - esitutkimus

Sairaalan antamien ohjeiden mukaan töihin voi mennä jo leikkausta seuraavana päivänä. Olin kuitenkin hieman skeptinen asian suhteen ja sainkin työnantajalta kaksi sairasvapaapäivää: itse leikkauspäivän (to) ja sitä seuraavan päivän. Viikonloppu mukaanlukien minulla oli siis kaikkiaan neljä päivää aikaa kuntoutua työkykyiseksi. Ennen leikkausta silmälle tehdään perusteellinen esitutkimus. Osaltani tutkimus alkoi kello 9 aamulla. Tutkimuksen aikana silmiäni mitattiin ja tarkastettiin lukuisilla eri laitteilla. Mieleenpainuvin koe oli se, kun minun kehotettiin katsomaan kameran etsimen näköisen "luupin" läpi, ja yhtäkkiä silmääni puhallettiin ilmaa. Säikähdin niin, että meinasin tuolilta pudota.

Viimeisen mittauksen jälkeen hoitaja kysyi haluanko ottaa rauhoittavan lääkkeen. Itse olin varsin rauhallisin mielin eikä minua juurikaan jännittänyt, joten hoitajan kanssa päätimme, että jätän lääkkeen väliin. Lääke kannattaa kyllä ottaa, jos leikkaus pelottaa. Hoitajan mukaan välillä leikattavaksi tulee potilaita, joiden kädet tärisevät kauhusta, mutta diapamin jälkeen kaikki menee hyvin.

Esitutkimuksen jälkeen menin odotushuoneeseen odottamaan lääkärin kutsua. Ihmettelin, miksi odotushuone on niin pimeä: valot oli himmennetty eikä ikkunoitakaan näkynyt. Leikkaussalista talutettiin ulos pelottavasti hymyilevä tyttö. "Se on ihan kauheeta...", tyttö sanoi. Rohkaisevaa. Tytön luo tuli lääkäri, joka laittoi hänen silmiinsä tippoja ja sen jälkeen pyysi minut mukaansa. Nyt oli minun vuoroni.

Suoraan leikkauspöydälle minua ei toki laitettu. Aluksi menimme kirurgi Pietilän työhuoneeseen, jossa hän kyseli minulta, miksi olen leikkaukseen tulossa. Kerroin suoraan, että haluan silmälaseista kokonaan eroon - en mitään välimuotoa. Lääkäri laittoi silmiini ilmeisesti puudutustippoja, sillä silmäni alkoivat tuntumaan oudoilta: silmien räpyttely ei tuntunut miltään ja katsettakin oli vaikea kohdistaa. Pietilä mittasi sarveiskalvoni paksuuden laittamalla silmääni kiinni laserpyssyn näköisen laitteen. En erottanut kuin jonkin kirkkaan punaisen valon, kipua ei tuntunut lainkaan. Sarveiskalvoa minulla oli kuulemma sangen paljon, mikä on leikkauksen suhteen hyvä asia. Mitä enemmän sarveiskalvoa silmästä löytyy, sitä leveämpi läppä voidaan leikata. Läpän suuruus puolestaan määrää, miten hämäränäkö käyttäytyy leikkauksen jälkeen. Jos läppä on pieni, saattaa pimeällä silmän pupilli laajeta suuremmaksi kuin leikattu alue, ja pupillin reunoilta pääsee "vuotamaan" epäterävää valoa leikkaamattomalta alueelta. Siksi hämärässä saattaa ilmetä outoja näkyjä.

Lääkäri laski, että minulle voidaan leikata 8mm leveä läppä, minkä pitäisi riittää takaamaan hämäränäkö. Tämän jälkeen Pietilä alkoi kertomaan leikkauksen riskeistä ja mahdollisista haittavaikutuksista. Tukenaan hän käytti halvan näköistä monistetta, johon oli kynällä tuherrettu merkintöjä. Ei vaikuttanut kovin professionaaliselta, mutta riskit käytiin yksityiskohtaisesti läpi. Pietilä kehui omaa kokemustaan ja sairaalan uusia hienoja laitteita. Hän kertoi myös silmän muodosta ja siitä miten silmä voidaan leikata, jotta se olisi mahdollisimman luonnonmukainen - "haukansilmä". Asiat käytiin perusteellisesti läpi, mutta ehkä hieman liian nopeaa tahtia. Toisaalta, eipä ehtinyt jännittämäänkään. Lääkäri soitti leikkauskoneen operoijalle ja esitutkimusmittausten perusteella kertoi, millä arvoilla silmäni leikataan. Koneet olivat valmiina, ja oli aika siirtyä leikkaussalin puolelle.

Leikkaus

Leikkaussalissa odotti hoitaja ja joku mies - ilmeisesti leikkauslaitteen tietokoneen hoitaja. Tunnelma oli rauhallinen, ihmiset vaikuttivat ammattimaisen itsevarmoilta. Minut ohjattiin vuoteelle makaamaan ja silmiini laitettiin jälleen tippoja. Silmät alkoivat taas puutumaan. Lääkäri asetti silmiini laitteen, joka piti silmäni auki. Tippoja lisäiltiin tasaisin väliajoin.

Silmääni kiinntettiin koje, jolla silmä paineistetaan läpän leikkausta varten. Paineistuksen aikana silmän verenkierto pysähtyy ja sen johdosta myös näkö menee hetkeksi pimeäksi. Tunsin paineen silmässäni, mutta en ollut aivan varma onko silmää imetty vai pullistettu isommaksi. Näkökenttä pimeni aivan kuten silloin, kun silmiä painaa kovaa käsillään.

Hoitaja tarttui hellästi käteeni. Arvasin, että nyt tapahtuu jotain. Lääkäri selosti, että nyt tehdään läppä ja kehotti minun olemaan aivan liikkumatta. Tunsin miten terä leikkasi silmän pintaa. Kipua se ei ollut, mutta ei mitenkään miellyttävääkään. Kaikki oli ohi noin viidessä sekunnissa, ja sen jälkeen silmän paine laski normaaliksi. Näkö palasi taas. Siitä en tosin päässyt kauaa nauttimaan, sillä lääkäri käänsi leikatun läpän sivuun. Läppää ei leikata kokonaan auki, vaan se jää kannastaan kiinni. Kun läppä oli auki, meni näkö täysin sumeaksi. Ei samoin kuin likinäköisyydessä, vaan jollain aivan oudolla tavalla. Lääkäri suuntasi laserlaitteen silmäni ylle, ja kehotti katsomaan yllä olevaan valoon. Silmäni oli niin sumeat, että en ollut aivan varma missä valo sijatsi. Näkyi vain suuri vihreä sumu. Tämän jälkeen alkoi laserointi. Näin pieniä punaisia välähdyksiä siellä täällä, mutta koitin kuitenkin keskittyä vihreän valon tuijottamiseen. Se osoittautui yllättävän vaikeaksi. Lääkäri ja hoitaja kehottivat yhdestä suusta, että tuijota sitä valoa. Leikkauskoneessa on silmän liikkeitä tarkkaileva automaatti, joka mukautuu silmän vähäisiinkin liikkeisiin. Kaikki meni ilmeisesti hyvin, koska käskyjä silmän paikallapitämiseen ei enää tullut.

Koneen hoitaja kertoi, että neljännes enää jäljellä. Sitten punaiset valot hävisivät ja koneen pitämä rätinä loppui. Laserointi kävi yllättävän nopeasti. Lääkäri vei jonkin instrumentin silmälleni ja käänsi läpän takaisin. Tämän jälkeen silmiäni kostuteltiin ja siveltiin useaan kertaan. Lopulta kaikki oli sen silmän kohdalta ohi. Toiselle silmälle tehtiin vastaavat toimenpiteet, ja sain luvan nousta vuoteelta. Olo oli vähintäänkin hämmentynyt.

Kaikki oli käynyt hyvin nopeasti - muutamassa minuutissa silmät oli puudutettu, niihin oli leikattu aukko ja niitä oli ammuttu laserilla. Hoitaja kyseli vointiani ja kehotti katsomaan kelloa. Vilkaisin seinäkelloa ja kerroin ajan. Silloin tajusin sen: minä näen! Näkö oli todella samea, mutta kaiken sen sumun keskeltä pystyin erottamaan kaukanakin olevia yksityiskohtia. Upea tunne! Hoitaja antoi minulle kosteustippoja ja antibiootti-kortisoni -tippoja, sekä muistilapun, johon oli merkattu tippojen käyttöajat. Sitten minut talutettiin odotushuoneeseen. Silloin tajusin, miksi odotushuoneen valot oli himmennetty: silmät olivat todella herkät valolle. Istuin tuolille odottamaan silmät ummessa. Hoitaja tarjosi minulle kahvia, mutta sillä hetkellä en halunnut muuta kuin istua hiljaa silmät suljettuna. Lääkäri tuli luokseni ja laittoi silmiini tippoja. Hän kehotti minun odottelemaan hetken, ja vei seuraavan potilaan tutkimushuoneeseensa. Melkoinen lasik-liukuhihna. Tirkistelin silmieni raosta odotushuonetta. Televisiossa pyöri saippuasarja ja minä erotin sen tekstityksen. Katselin vitriineissä olevia posliiniesineitä, erotin yksityiskohtia. Kaikki oli edelleen sumuisen epäselvää, mutta pystyin silti huomaamaan näön parantuneen.

Lääkäri tuli taas luokseni laittamaan tippoja, ja kehotti minun käymään apteekissa hakemassa saamani reseptin mukaiset nesteet. Silmiä täytyy leikkauksen jälkeen kostuttaa usein, sillä sarveiskalvon "polttamisen" jälkeen silmä ei tuota kyynelnestettä yhtä paljon kuin ennen. Laitoin aurinkolasit silmille ja lähdin hapuilemaan ulos. Ulkona oli kirkasta, mutta tummat lasit himmensivät valon siedettävälle tasolle. Menin läheiseen apteekkiin. Apteekin rouva tunnisti heti, että olin tullut juuri silmäleikkauksesta. Ostin lääketippoja ja ihoteippiä, jolla tuli kiinnittää silmää suojelevat suojakilvet yön ajaksi. Hamuilin takaisin sairaalalle ja tuttuun odotushuoneeseen istumaan.

Aikani odoteltuani lääkäri kutsui minut lopputarkastukseen. Siellä hän katsoi mikroskoopilla, että läppä oli kiinnittynyt kunnolla ja että se on suorassa. Sitten olikin maksun aika. Menimme yhdessä sairaalan kassalle, jossa lääkäri tilasi virkailijalta laskun. Hintaa operaatiolle tuli noin 2800 euroa. Kovan hinnan järkyttämänä pyysin, jos nyt saisin sen diapamin. Huumori ei auennut sairaalan väelle. Ei auttanut kuin kaivaa pankkikortti esiin ja hoitaa kipein vaihe pois.

Ensimmäinen vuorokausi

Leikkaukseen kannattaa ottaa saattaja mukaan, sillä operaation jälkeen silmät ovat melko arat kirkkaalle aurigonvalolle. Omin nokkinen ei siis kannata lähteä liikenteen sekaan. Myös aurinkolasit ovat hyvä hankinta, sillä ne suojaavat niin kirkkaalta valolta kuin katupölyltäkin. Läpän kunnolliseen kiinnittymiseen saattaa mennä parikin viikkoa, joten silmiä tulisi varoa erityisen paljon tuona aikana. Ensimmäisen viikon aikana minulta kiellettiin saunominen ja uiminen, sekä fyysiset ponnistelut, kuten kuntosali. Myös meikkaamista ja pölyisiä paikkoja tulisi välttää. Silmiä ei saisi hieroa kahteen kuukauteen. Kosteustippoja puolestaan kannattaa ja täytyykin käyttää usein. Tätä kirjoitettaessa (01.02.2006) leikkauksesta on kulunut vajaa vuosi, ja käytän kosteustippoja edelleen.

Ensimmäiset askeleet sairaalasta kadulle olivat hämmentävät. Silmät olivat sumeat, mutta silti pystyin erottamaan tekstejä ja yksityiskohtia kaukaakin. Tampereen Keskustorilta näin hyvin rautatieaseman mainoskylteille asti. En kuitenkaan jäänyt ihailemaan uutta kirkasta maailmaani, vaan suuntasin saattajani kanssa suorinta tietä kotiin. Hämäriin sisätiloihin päästyäni huomasin, että hämäränäköni ei ollut täysin kunnossa. Näin ikään kuin kaksi kuvaa päällekkäin: terävän kuvan ja sumean kuvan. Pidin tätä ilmiötä kuitenkin niin kauniina, että en osannut ottaa asiasta paniikkia. Kotona testailin näköäni: katselin keittiöstä olohuoneeseen ja yritin erottaa videon kellon ajan. Hyvin näkyi. Tiirailin ikkunasta ulos vastapäiseen taloon, ja näin todella terävästi ikkunoissa olevat verhot. Leikkaus vaikutti onnistuneen hienosti!

Leikkauksen jälkeen täytyy öisin pitää viikon ajan suojakilpeä silmien edessä. Tällä estetään se, että ei unissaan ala hieromaan silmiään. Suojakilpien kiinnitys tuntui vaikealta. Ajan mittaan sen oppi, mutta nukkuminen niiden kanssa oli hankalaa. Ensimmäisenä aamuna silmäni olivat todella kuivat. Pari annosta Oculac-kosteustippoja kuitenkin helpotti oloa nopeasti. Oli hieno tunne aamulla avata silmät ja nähdä heti kirkkaasti ja terävästi. Lääkärin ohjeiden mukaan silmiä saisi kastella vasta toisena leikkauksen jälkeisenä päivänä, joten jätin suosiolla suihkun väliin ensimmäiseltä päivältä. Työnantajani oli antanut minulle sairasvapaapäivän, joten saatoin rauhassa aloitella päivääni. Aamiaista syödessäni testailin lähinäköäni lukemalla sanomalehteä. Huomasin, että silmäni eivät tarkentaneet kovin nopeasti kaukaa lähelle. Leikkauksessahan silmien rakenne muuttuu hieman, joten silmien käyttö täytyy ikään kuin opetella uudelleen. Sanomalehden luku kuitenkin lopulta onnistui, vaikkakin hieman hitaammin.

Otin ensimmäisen leikkauksen jälkeisen päivän hyvin rennosti. En yritänyt lukea, jätin tietokoneen avaamatta ja vältin television katseluakin. Kävin parilla kävelylenkillä ja huomasin, että tarvitsin vieläkin aurinkolaseja. Hämärissä olosuhteissa näkökenttäni oli edelleen hieman sumea. Aloin jo illalla huolestumaan, että hämäränäköni on kärsinyt lopullisesti. Osasin kuitenkin odottaa hidasta palautumista, joten en kauaa asiasta stressannut.

Ensimmäinen työpäivä

Maanantaina oli sitten ensimmäinen työpäiväni. Olen ammatiltani kuvaaja, joten hyvä näkökyky on melko oleellinen osa työtäni. Laitoin varmuudeksi vielä aurinkolasit silmilleni, vaikka valoarkuus oli jo selvästi helpottanut. Hämärässä oli edelleen samat ongelmat. Työpäivän aikana jouduin ajamaan paljon ja kuvaamaan parissa eri paikassa. Silmäni joutuivat siis ensimmäistä kertaa kunnon koetukselle. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, pystyin katsomaan kauas ja nopeasti tarkentamaan lähelle kameran etsimeen. Autoa ajaessa käytin koko ajan aurinkolaseja. En halunnut ottaa riskiä sokaistumisesta ajon aikana.

Kuvauskeikalta studiolle palatessani huomasin, että tietokoneen käyttö oli hankalaa. Koitin pienentää näytön kirkkautta, ja se helpottikin oloa. Lähelle katsominen oli kuitenkin pidemmän päälle epämiellyttävää. Jouduin pitämään vartin välein taukoa ja tarkentamaan katseeni jonnekin kauas. Kosteus- ja lääketippoja laitoin silmiini tasaisin väliajoin. Tippoja kannattaa laittaa silmiin, vaikka silmät eivät tuntuisikaan kuivilta. Ensimmäinen työpäivä sujui kaiken kaikkiaan kuin muutkin päivät, ylimääräistä silmien väsymistä lukuun ottamatta.

Kotiin päästyäni huomasin kuitenkin, että hämäränäköni oli parantunut selvästi eikä sameutta enää ilmennyt paljoakaan. Ilmeisesti silmien "tehokäyttö" oli aiheuttanut jonkinlaisen läpimurron paranemisessa.

Muutaman viikon jälkeen huomasin, että lähelle katseleminen tuntui edelleen pahalta. Minulla oli koko ajan omituinen tarve "venytellä" silmiä. Kääntelin silmiäni ääriasentoihinsa vasemmalle ja oikealle, ylös ja alas. Venyttely tuntui helpottavan oloa. Silmiini tehiin ensimmäinen kontrollitarkastus noin kolmen viikon kuluttua leikkauksesta. Siellä silmilleni tehtiin samankaltaisia testejä kuin leikkauksen esitutkimuksessakin. Tulosten perusteella lääkäri totesi, että näköni oli kääntynyt miinuksen puolelta plussan puolelle. Siitä siis johtui lukiessa koetut epämiellyttävät tuntemukset. Lääkäri piti tätä ilmiötä tuttuna, ja uskoi että näköni palautuisi takaisin plussan puolelta lähelle nollaa tai hieman miinukselle. Sain ohjeeksi tehdä juuri sitä samaa silmäjumppaa, mitä olin jo harrastanut: silmiä tuli käännellä ääripäihinsä, silmää tuli painaa kämmenillä ja tarkentaa vuorotellen lähelle ja kauas.

Kaukonäköni oli kuitenkin kunnossa. Katselin E-taulua, ja tunnistin hyvinkin pieniä kirjaimia. Näkökykyni olisi riittänyt lentolupakirjan hankkimiseen. (Hävittäjälentäjäksi ei leikatuilla silmillä pääse. Ilmavoimiin on niin paljon hakijoita, että heillä on varaa valita synnynnäisesti hyväsilmäiset lentäjät.) Luotin lääkärin sanaan lähinäköasiassa. Sovimme kuitenkin, että jos lähelle katsominen on vielä kuukauden jälkeen huono, tulisin takaisin tarkastukseen. Ei tarvinnut tulla. Lähinäkö tosiaan palautui normaaliksi noin viikossa.

Entäs nyt?

Leikkauksesta on siis tätä kirjoitettaessa kulunut noin 9 kuukautta. Näköni ei ole nyt yhtä hyvä kuin mitä se oli heti leikkauksen jälkeen. Näen nyt paremmin kuin silmälasien kanssa, mutta en yhtä hyvä kuin piilolinsseillä. Hämärässä ei ole enää sumuilmiöitä ja muutenkin hämäränäkö on palautunut normaaliksi. Joskus huomaan, että kirkkaat pisteet pimeässä huoneessa, kuten television valmiusvirtavalo, leviävät hieman. Kun katson pistettä kauemmin, palautuu se täysin normaaliksi. Ilmeisesti silmien tarkennus ei ole vieläkään aivan yhtä nopea kuin ennen leikkausta.

Lähinäkö on myös suhteellisen hyvässä kunnossa. Tietokoneen näytön katseleminen on jo vartin jälkeen epämiellyttävää, ja tarvitsenkin silmiä lepuuttavia taukoja usein. Tähän on jo kuitenkin tottunut. Joskus, etenkin runsaan kahvinjuonnin jälkeen, silmien kohdistaminen on vaikeaa. Tuntuu, että silmää pitää liikuttaa jatkuvasti ja että silmä on levoton.

Silmien kuivumista esiintyy etenkin aamuisin ja öisin. Aamuni alkavat aina silmien kosteuttamisella ja päivisin laitan tippoja kolmen-neljän tunnin välein. Yöksi kannattaa ottaa tipat sängyn viereen. Jos yöllä herää, ovat silmät taatusi kuivat.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että jokainen leikkaus on yksilöllinen. Joillakin leikkaus on epäonnistunut täysin, toisilla näkö on alkanut huonontumaan niin, että on tarvittu taas silmälasit. Silmät ovat erilaiset, ja niin on myös niiden paraneminen.

Kaiken kaikkiaan olen ollut leikkaukseen hyvin tyytyväinen. Näkökyky on hyvä, mutta suurin ilo tulee huolettomuudesta. Ei tarvitse kantaa piilolinssinesteitä mukana eikä tarvitse varoa silmälaseja kovemmassakaan menossa. Aamulla päivä alkaa kirkkaana eikä illalla ole huolta piilolinssien pesusta.

Lisäys: vuositarkastus

Kävin 21.6.2006 silmätarkastuksessa, jossa näkö tarkastetaan vielä kertaalleen. Mikäli kaikki on kunnossa lääkäri kirjoittaa uuden ajokorttitodistuksen.

Tarkastus kulki tutun kaavan mukaan. Aluksi hoitaja teki esitutkimukset (ja säikäytti jälleen puhaltamalla ilmaa silmiin), jonka jälkeen siirryttiin kirurgin tutkittavaksi. Lääkärinä toimii sama henkilö kuin se joka potilaalle leikkauksen alunperin teki.

Hoitajan tekemien tutkimusten perusteella lääkäri totesi, että leikkaus oli osaltani onnistunut täydellisesti. Näköni oli toisessa silmässä pyöreä nolla, ja toisessakin vain -0,1. Näkökykyni riittäisi edelleen siis ajokortin lisäksi lentolupakirjaan kaupallisille lennoille. Silmiä ei tutkittu erikseen, vaan näkö tarkastettiin lukemalla taululta kirjaimia molempia silmiä käyttäen. Lääkäri perusteli menettelyä sillä, että yksittäisen silmän tarkastaminen "neurotisoisi" potilaan; potilas siis vertailisi jatkuvasti silmiään - jopa neuroottisen paljon. Perustelu tuntui hieman hätävarjelulta, ja ehkä jopa silmien ummistamiselta ongelmilta. Tunsin silmäni kuitenkin suhteellisen yhtä hyviltä, joten en enempää asiaan puuttunut.

Kerroin myös silmieni levottomuuskohtauksista. Joskus iltaisin nukkumaan mennessäni silmäni ovat todella levottomat, ja niiden pysäyttäminen tuntuu inhottavalta. Oloa helpottaa tippojen laittaminen ja silmien painaminen; ikään kuin pysäyttää käsillä silmien liikkuminen. Lääkäri ei ollut aikaisemmin kuullutkaan moisesta ilmiöstä, ja vähätteli leikkauksen merkitystä levottomuusilmiön suhteen. Hän ei kuitenkaan poissulkenut, että se voisi johtua leikkauksesta. Levottomuus on kuitenkin ollut niin kausiluonteista ja lyhytkestoista, että en ole asiaa suurena ongelmana pitänyt.

Lääkäri tarkasti myös läpän kiinnittymisen. Mikroskooppiin liitetyn kameran avulla minäkin pääsin katsomaan leikkausarpea. Se oli paikoin nähtävillä, paikoin hävinnyt kokonaan. Silmähän ei koskaan palaudu ennalleen läppäleikkauksen jälkeen, mutta läppä on kuitenkin niin tiukasti kiinni, että sen aukeamiseen vaaditaan hyvin voimakas ja terävä isku. Esimerkiksi nyrkinisku ei riitä arpea avaamaan, vaan siihen vaaditaan jokin terävä esine. Minulla on leikkauksen jälkeen ollut toistuvia painajaisia, että silmän läppä aukeaa ja silmä "valuu ulos". Lääkärin puheet vakuuttivat niin paljon, että en ole enää pelännyt ongelmia läpän suhteen.

Tarkastus eteni vauhdilla. Lopuksi lääkäri kirjoitti vielä pyynnöstäni reseptin silmätippoja varten, sekä uuden ajokorttitodistuksen. Omassa ajokortissani lukee, että minulla on silmälasien käyttöpakko. Enään sitä ei siis ole. Sairaalassa väitettiin, että ajokorttitodistus menee sairaalan kautta poliisille, joka sitten lähettää uuden kortin postissa kotiin. No, näin ei ole ainakaan Tampereella. Todistus pitää itse viedä poliisille, ja samalla viedään uudet passikuvat. Päivitetyn ajokortin saa viikon-kahden päästä.

Nyt leikkauksesta on siis kulunut reilu vuosi. Näkö on edelleen mainio, eikä sivuvaikutuksia ole ollut. Hyvät aurinkolasit ovat ehdoton ostos. Kun suunnittelet budjettia leikkausta varten, varaa 100-150 euroa kunnollisiin aurinkolaseihin. Kirkkaina päivinä silmät nimittäin väsyvät äkkiä, ja ainakin minulle aiheuttaa pahoinvointia. Aurinkolasien kanssa kaikki on hyvin. Enää en edes muista, millaista oli olla silmälasien käyttäjä; toisaalta ei ole enää muistikuvaa siitä, näinkö ennen paremmin silmälasien kanssa. Nykyinen näkökykyni on kuitenkin vähintäänkin hyvä.

Kalliin leikkauksen jälkeen silmiensä suhteen tulee hyvin ylikriittiseksi. Joinain päivinä saattaa esim. kirota koko leikkauksen, koska ei näe kaukana horisontissa olevaa tienviittaa. Samoin pienet silmävaivat, kuten tilapäiset silmäkivut ja "levottomuuskohtaukset" saattavat saada mielen muuttumaan leikkauksen suhteen. Vuoden varrella minullekin on tullut päiviä, jolloin olen katunut koko leikkaukseen ryhtymistä, mutta yleensä jo seuraavana päivänä hyvästä näöstä nauttii niin, että murheet unohtuvat. Suosittelen siis suhteellisuudentajua myös kriittisyyttä kohtaan. Vuoden kokemusten jälkeen voin edelleen suositella leikkausta.

(Päivitys kirjoitettu 12.7.2006, Antti Eintola)

Lisäys: Tilannekatsaus - 23.3.2010

Helsingin Sanomat kirjoitti muutama viikko sitten artikkelin silmän taittovirheleikkauksista. Pian julkaisun jälkeen sain paljon uteliaia kyselyitä siitä, miten silmäni voivat nyt. Tässä lyhyt päivitys.

Leikkauksesta on nyt kulunut viisi vuotta ja näen edelleen mainiosti! Silmälasiajasta on jo niin kauan, että en osaa verrata näenkö nyt paremmin kuin lasien kanssa, mutta uskoisin näkeväni vähintään yhtä hyvin. Kävin marraskuussa 2009 ilmaisessa näöntarkastuksessa optikolla, ja he vahvistivat, että silmälaseille ei ole tarvetta.

Sivuvaikutuksetkin ovat minimaalisia. Silmien kuivumista esiintyy herätessä, mutta muuten en silmätippoja käytä. Silmätipat kulkevat kuitenkin aina mukana, mutta se johtuu pitkälti omasta neuroottisesta luonteestani... Pitkään tietokoneen äärellä istuttuani saatan joskus virkistää silmiäni muutamalla tipalla. Tämä olisi varmasti viisasta tehdä myös leikkaamattomiin silmiin.

Hämäränäkö on kunnossa, enkä usko, että se olisi nyt juurikaan heikempi kuin ennen leikkausta. Halo-ilmiöitä ja muita heijastumia en ole kokenut. Hämäränäön säilyminen näinkin hyvänä johtunee pitkälti siitä, että silmässäni oli paljon sarveiskalvoa. Kannattaa esitutkimuksen yhteydessä kysellä lääkärin mielipidettä juuri tuohon hämäränäön säilymiseen. Sivuvaikutuksista myös aiemmin koetut silmän levottomuudetkin ovat lähes tyystin poissa.

Viidessä vuodessa tekniikka on kehittynyt huimasti, ja todennäköisyys leikkauksen onnistumiseen on kasvanut merkittävästi. Nykyään läppä leikataa laserilla, eikä mekaanisella terällä, niinkuin minun tapauksessani. Laser lienee nopeampi ja tarkempi.

Viiden vuoden kokemusten perustella uskallan edelleenkin suositella leikkausta. Kilpailuta tarkasti sairaalat ja etenkin kirurgien kokemus. Säästä vaikka pari vuotta lisää, jotta pääset varmasti kokeneelle lääkärille.

(Päivitys kirjoitettu 23.3.2010, Antti Eintola)



Voit antaa palautetta alla olevan Facebook-palstan kautta.

Lisätietoja leikkauksesta

Linkkejä muihin sivuihin, joissa käsitellään silmän taittovirheleikkausta:

Tämä sivu kuuluu Antti Eintolan web-sivustoon. Tätä sivua on päivitetty viimeksi 11.4.2011.